Yleistä

Hoffin kanssa eläminen on erilaista, mutta mukavaa

Hoffin omistaminen vaatii huumorintajua, ja sekin on hyvät olla hieman poikkeava. Hoffi on hyvin viisas koira ja vahtiviettiät riittää ilman ettät sitä yhtään siihen kannustetaan. Tämä varsinkin meinaa tulla joskus yllätyksenä uusille hoffisteille. Hoffi niin ikään vaatii aina sosiaalistamisen ja koulutuksen, eli ei ole mikään laiskan koira. Tosin mikään ei ole, mutta hoffi vielä vähemmän.

Hyvän peruskoulutuksen saanut hoffi antaakin sitten enemmän. Hoffi on todellinen perhekoira ja puolustaa sekä vahtii perhettään ja aluettaan. Hoffi haluaa yleensä olla touhuissa mukana ja osallistuu mielellään tekemiseen, myös silloin kun ei olisi tarvis.

Mikäli harkitset rotua etkä ennen ole törmännyt, ota yhteyttä kasvattajiin ja käy tutustumassa rotuun. Meille saa tulla katsomaan sovittaessa, vaikka pentuja ei olisikaan, kerron mielelläni rodusta ja esittelen omia hoffeja. Näin saat käsityksen olisiko sinusta hoffistiksi. Osa on huomannut käydessään, että koira onkin itselle liian iso ja vahva. Asia mikä kannattaa ottaa huomioon, ettei koira joudu sitten vaihtamaan kotia aikuisena.