KaikenAikaa

Koirille

Täältä löydät asioita jotka liittyvät koiriin. Aiheita esim. koirakoulusta, opastuksesta ja ruokinasta

 

Ihmisille

Ihmisetkin tarvitsevat joskus palveluita tai apua.

 

Yritykset

Yrityksille ja yhteisöille suunnattuja palveluita

 

Tekijä

Vuonna 1971 syntynyt perheellinen mies, joka asuu itserakentamassaan ja suunnittelemassaan talossa. Harrastuksin kuuluu muunmuassa yhdistystoiminta, koirienkoulutus, musiikki ja monta muuta asiaa. KaikenAikaa jotain tekemässä. Laakereilla ei levätä.

KaikenAikaa - Apuna arjessa.

Tietokin on osaamista

Osa ammateistani

Kaikki palvelut voi saada yhdestä paikasta. En väitä osaavani mitä vaan, mutta tiedän paljon luotettavia kumppaneita mistä voin ostaa palvelun alihankintana. Olen kuitenkin tehnyt lukuisia eri ammatteja itsekin ja kokemusta on karttunut, sekä tietenkin tärkeitä kontakteja.

KaikenAikaa